Pöllöt

Pöllöt

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Piristysruiske kotiin

Nyt esittelyssä loput viime viikonlopun ompeluksista! 

Meillä roikkui keitttiön ikkunassa vielä "jouluverhot", koska päätin, että joko teen tai ostan uudet, enkä entisiä laita takaisin. Nyt vihdoin ja viimein sain siis tehtyä verhot! Verhot on aika "hurjat", ainakin jos vertaa aiempaan "sisustustyyliin" (jos sitä nyt voi edes tyyliksi sanoa...). Tähän asti olen siis suosinut vähemmän räväkkää sisustusta.. 


Mutta jotenkin nämä miellyttää minun silmää, vaikka taitaakin olla jotain iänikuista kangasta... Tuo kuva on huono, vaikka oli valoisaa, niin silti pimeä kuva.. ja koska oli valoisaa, salamakaan ei räpsähtänyt... No kyllä tuosta suunnilleen selvän saa.. Ikkunassa siis ennen jouluverhoja roikkui molemmin puolin kahdet paneeliverhot, vaaleanvihreät ja toiset, joissa oli valkoinen pohja ja lehtikuvioa, eli aika kesyt.. Toisinkuin nämä! :D

Ja koska "sisustuksen" "pitää" jatkua huoneesta toiseen, sai olkkarikin piristykseksi tätä hurjaa kuosia ;) (Unohtamatta tietenkään sitä aiemmin esittelemääni kauratyynyä, joka myöskin nyt sopii sisustukseen! :D)


Sohvatyynyt :) Näistä voi sitten aina valita, että kumpi puoli tyynystä kulloinkin miellyttää silmää, pyöreys vai suoruus :D (kuvan taustaa "photoshopattu", koska siellä oli sekainen tietokonepöytä, hylly ja irvistelevä poika)



Nyt on sitten kevättä meidänkin kodissa!! Mikä lie minuun iskenyt, kun tälläisiä väriläiskiä olen innostunut kotiini haalimaan :) Se seepra kylppärissäkin oli aika raju veto, jos vertaa entiseen :) Kai se on sitä tyylin muutosta, mistä olenkin haaveillut jo pitempään... Vai oisko se ennakkovaroitusta "kolmenkympin villityksestä" joka vaanii muutaman vuoden päässä?? :D Oli mitä oli, minä tykkään!!!

Leppoisaa viikon jatkoa lukijoille!!!

7 kommenttia:

  1. Siis TODELLA erikoinen ja aivan IHANA kuosi!
    Mahtava lisä tyynyihin ja nyt todellakin kauratyynyä voi roikottaa sohvan käsinojalla koska nyt sekin kuuluu sisustukseen =)
    Ihanat olet saanut aikaiseksi!

    Täytyypä minunkin lisätä keväistä väriä sohvaan =)

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään.... en tosiaankaan tiedä mikä minua nyt vaivaa.... kun ennen olin niin hillityn ystävä :D
    Mutta se on kuule varmaan tämä kevään odottelu.
    Ja kun sinullakin on yksivärinen sohvä, nuo tyynyt sopii ihanasti.

    Aurinkoista viikon jatkoa ja sen "kesäloman" :))

    VastaaPoista
  3. Ihanan keväinen piristysruiske :) mukavaa maaliskuuta sinulle !

    VastaaPoista
  4. Ihanan värikäs villitys:) Joskus sitä vaan tarvii lähelleen paljon keltaista, oranssia, vihreää ym. Mitä lie väriterapiaa.
    Nuo tyynyt etenkin on tosi kauniit ja sopii sohvan siniseen.

    VastaaPoista
  5. Kauniin värikästä,varmasti nyt pimeän talven jälkeen kaipaisi juuri tällaista väri-iloa ympärilleen!

    VastaaPoista
  6. ihanan värikästä, mulla sama asia joku ihme väritys aika meneillään =)

    VastaaPoista
  7. Hei, kevättä se on tuo värin kaipuu!!! Meillä paistaa aurinko ja kaikki tuntuu niinn ihanalta....
    -Irene-

    VastaaPoista