Pöllöt

Pöllöt

torstai 28. helmikuuta 2013

"Vielä on kesää jäljellä...."

"..vielä tulee kauniita päiviä..." Joo, EN ole tullut hulluksi! Äitiysloma on nyt lomailtu ja nyt vietetään viime kesän kesälomaa!! Sääkin on melkein yhtä hyvä, ku viime kesänä! ;) Tänään käytiin Poikien kanssa syömässä ja shoppailemassa, ja Poika bongasi jotain kesäistä, jota ei voitu olla ostamatta ---------->

Nimittäin hillittömän iso "kuplajuttu" (ainakin jos vertaa niihin perinteisiin pikkupurkkeihin). Ulkona sataa räntää, joten kuplia puhallettiin kylppärissä :D Tällä vehkeellä Poikakin sai tehtyä paljon kuplia.. Se pienempi versio on vähän hankalampi..

Eli hyvin on selvitty Pojan maanantaisesta oksennustaudista. Poika oli tiistai-aamuna niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.. Ja ainakaan vielä kukaan meistä muista ei ole sairastunut..

Tuo Pojan sairastuminen uhkasi siis keskiviikkoista työhaastattelua, mutta onneksi pääsin siellä kuitenkin käymään, kun kaikki oli terveitä ja ihana ystäväiseni tuli Poikia vahtimaan! Tänään sieltä jo sitten soittelivat, en saanut paikka, mutta muuten kyllä kehuivat kovasti.. Mutta eipä muuta kuin uutta matoa koukkuun, joka tapauksessahan työt jatkuu ainakin kesän alkuun, joten eipä tässä ole syytä synkistelyyn :)

Ja sitten ne minun omat ostokset... 
Alelaarista kahmaisin Puroja mukaan,  ja hyppäsipä ostoskoriin myös petrolinsininen (?) seiskaveikka! Ai jai!!!! :D

Ihanasti tullut osallistumisia arvontaan!!! Vielä tämä päivä aikaa osallistua!! Huomenna sitten suoritetaan arvonta! 


Räntäsateesta huolimatta ihanaa torstaipäivää kaikille!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Pitäähän se minunkin tehdä..

nimittäin sairauspäivitys, kuten näytti monella muullakin olevan viikonlopun alla..... Tosin ei vaivaa flunssa.. Pojalla on mahatauti... Toinen on niiin reppana..... Ja kohtahan se tietenni on Vauvalla ja sitten minulla...

Oisko joku karman laki vai mikä lie.... minä nimittäin "komensin" miesväen lauantaina mummoloimaan, että minä saan viettää laatuaikaa Serkkulikan kanssa rauhassa.... Ja kyllähän meillä oli mukavaa, ihan luksusta.. 

Ja tässä se nyt sitten kostautuu.... Ja keskiviikkona ois se toinen työhaastatteluki.. pitänee perua... että tämmöstä.... 



Mutta arvonta edelleen voimassa, osallistukaa!!! 



Parempaa viikonalkua teille muille!!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Ei pöllömpi laukku

Joku aika sitten ostamani Puro-langat houkuttelivat minua.. Mietin mitä niistä keksisin... Ja tuli mieleen laukku... Huovutettuna... Tässäkin hommassa piti tietysti alottaa ja purkaa monta kertaa, ennenkuin alkoi luistamaan! Ensin kokeilin pyöröpuikoilla, mutta ei siitä oikeen tullut mitään.. jotenki kierty rullalle.... No kokeilin pyöröillä vielä uudelleen, mutta jotenki se oli kamalan vaikeen tuntusta.. Sitten tietenkin kokeilin virkkaamalla.. Mutta ei sekään tuntunut hyvältä, joten palasin alkuperäiseen suunnitelmaan, eli neulomaan. Otin pitkät puikot, ja neuloin sitten niillä! Ensin tuntu, että homma ei etene ollenkaan vaikka kuin puikkoja heiluttaa, mutta kyllä se siitä kuitenkin sitten alkoi etenemään, enkä meinannut kovin monesti vaipua epätoivoon!

Oma jännitys oli tietysti siinäkin, että kuinka se huovutus sujuu, ja että missä suhteessa kutistuminen tapahtui.. 


Ja pitihän sitä tietysti sitten vähän koristella..... Ja koska mun pöllö-innostus jatkuu, niin mitäpä sitä sitten muutakaan... :)

Ensin aloin ihan vaan omasta päästä virkkaamaan pölllöä.. kaikki meni hyvin korviin asti.. ensimmäisestä korvasta sain TÄYDELLISEN, mutta ei siitä toisesta korvasta meinannut tulla millään yhtä hyvää...

Toisen pöllön tein sitten suunnilleen ohjeen mukaan. Tosin korvien kohdalla totesin, että ohje oli väärin ymmärretty, ja niiden kanssa pitikin taas pähkäillä..

Kolmas pöllö on sitten taas ihan omasta päästä, ja ehkä onnistuinein.. Hitsi, kun en hoksinu laittaa muistiin, miten korvat tuolle tein :)


Oikean puolimmainen on se eka versio, keskimmäinen osittain ohjeen mukaan, ja vasemman puolimmainen ihan omastä päästä.



Pöllöjen silmät on tehty helmistä. Sanka on ihan vaan virkattu "putkea".

Vetoketju tästä tietenkin vielä puuttuu.. Ehkä joskus saan sellaisen ostettua :)


Muistakaa osallistua ARVONTAAN!!!

Mukavaa viikonloppua kaikille!!!!


torstai 21. helmikuuta 2013

ARVONTA

No niin, nyt vihdoin minäkin laitan arvonnan pystyyn! 

Palkintona on jotain, jossa lukee Nanso ja jotain, jossa lukee Pentik!! :) Ei paljasteta ihan kokonaan :) 


Osallistu arvontaan tulkitsemalla Poikani tekemä "Muistonkortti", jossa on kolme mieluista asiaa Pojalle. (ei haittaa, vaikkei osukaan oikeaan, kaikki vastanneet osallistuu!) Anonyymit vastaajat laittakaa selvä nimimerkki, ettei mahdollinen voitto mene sivu suun!


Arvontaan voi osallistua 28.2.2013 asti, itse arvonta suoritetaan 1.3.2013.


Toivottavasti teillä on hieroglyfi-kurssit käytynä ;)

Ps. Nanso-palkinto liittyy sitten käsitöiden tekemiseen :)

tiistai 19. helmikuuta 2013

Tule tule hyvä possu...eiku siis paha...

Otsikko viittaa siis Angry Birdsien possuihin! Poikani on (en siis minä) hulluna näihin juttuihin, ja on jo pitempään hinkunu niitä "bördsi lautapelejä"! Tänään sitten Poika alotti taas kinuamisen, ja Mies hoksasi, että niitä rakennelmia voi itsekin rakentaa Huojuva Torni- pelin palikoista.. Muuten hyvä mutta Poika tuumasi, että ei ole niitä possuja... Siitäpä iskikin sitten idealla:
Poika oli lähes koko ajan vieressä, kun tätä tein, eikä älynnyt mistä oli kyse!! Ja olihan se Pojan ilme näkemisen arvoinen, kun possun valmistuttua vein sen vaivihkaa "pelipaikalle" ja Poika sen sieltä löysi!! Pitäisi kuulemma olla enemmän näitä :) 

Tämä possunen on virkattu Tennessee-langasta koukulla nro.3 ja silmät on Kotiväkeä ja niissä koukku nro.2. Silmän mustuaiset ihan vaan permanentti tussilla... Mutta kyllä näitä pieniä juttuja näperrellessä tunsi itsensä ihan nakkisormeksi... Mutta ihan kivasti onnistui, näin niinkuin ekaksi "amigurumiksi" :)


Näihin "sikamaisiin" tunnelmiin päätän tältä illalta! :) Kiitos seurasta! :)

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan..

Jo reilusti viime vuoden puolella minä haaveilin seinätelinettä tuolle "paha poika"-kukalle, minkä Äitini on meille antanut. Näytti nimittäin siltä, että tuolla hyllyn päällä se ei pärjää, kun lehdet tippuvat pois... Eli siis halusin siirtää valoisampaan paikkaan, josko sillä ois vaikutusta.. (Tai sitten minä olen vaan kertakaikkisen onneton näissä sisäkukkahommissa.. ) Joulun alla sitten tulin puhuneeksi aiheesta Kotikotona, ja Äitipä sitten kaiveli kätköistään minulle seinätelineen. Se oli valkoinen ja siitä pilkotti ruostetta sieltä täältä.. Tuunausta seinäteline odotteli n. pari kuukautta :)

Teline on maalattu mustalla spray-maalilla, ja näyttää nyt vähän sellaiselta "rautaiselta"!
Seinälle pääsyä tämä teline odotteli parisen viikkoa :D Mutta nyt se on siellä... Ensin ajattelin, että siitä kukasta en laita kuvaa, kun on niin surkeän näköinen... Mutta taidanpa laittaa kuitenkin.. Näkeepähän sitten mikä on vaikutus valoisammalla paikalla, kun on todistusaineistoa... :)


Pikkusen nolottaa laittaa tuo kuva... Nimittäin Äidilläni on sama kukka kotona, samaan aikaan kasvamaan laitettu.. ja siinä on paljon isoja lehtiä... Tämä siis jo kerran ennenkin tiputti lehtensä, ja kasvatti yhden uuden tilalle.. ja se pääsi taas tippumaan... Ja oon kyllä muistanu kastella!! Enkä oo hukuttanutkaan (sellaistakin on tapahtunut!!)
No nyt kun tuo kevätaurinkokin on alkanut enemmän paistelemaan, jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan tuloksia!

Viikonloppuna minulla oli pikkuinen ongelma.. Olin aloittanut kutimien kilistelyn ja sitten vielä tulin aloittaneeksi sen uuden pokkarin lukemisen... Siis aivan kamalaa, kun nuita kahta asiaa ei voi tehdä yhtaikaa!!!! :) No kirja tuli kuitenkin luettua (yötämyöten) ja kutimiakin kilisteltiin (yötämyöten) :) Vielä kutimien tuotos ei ole aivan valmis.. vaatii vielä hieman työtä.. ja inspistä! 

Ja kyllähän minua huvitti perjantai-iltana.... Tämä äiti käytti vapaailtansa valvoen myöhään ja neuloen!!! Joskus ennen on tullut perjantai-iltaisin tehtyä jotain ihan muuta :) Kai se on tuo vanhuus, mikä iskee minuunkin :)


Nyt, mitä mukavinta keväisen viikon jatkoa kaikille teille!!!!

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää ja DIY-haaste

Aamulla mietin, että pitäiskö lähteä kaupoille, ja keksiä jotain kivaa ystävänpäivän kunniaksi.. Olo oli kuitenkin sellainen, että tuntuu, niinkuin flunssa yrittäisi iskeä, joten kotosalle jäätiin.. Halutti kuitenkin jotain tehdä, ja ajattelin leipoa. Tosin pientä päänvaivaa senkin suhteen aiheutti se, että laskiaispullien leivonta oli verottanut leivontatarvikkeita.. Löysin kuitenkin marjapiirakkaohjeen, johon löytyi kuin löytyikin ainekset!


Ja piparkakkumuotilla leikattu palat päivän teemaan sopivaksi! :) 


Tälläisen "perhetaulun" näin joku aika sitten Pinterestissä. Ja jo silloin piirsin meidän kaikkien kädet paperille. Nyt tänään vasta sain ne kehyksiin laitettua.. Ihan hauska! :)





Sain Siskohannen Kuunliljapiha-blogista DIY-haasteen.  
"Haasteeseen kuuluu jakaa paras DIY-idea. Työ voi olla joku aikaisemmin tehty tai ihan tätä haastetta varten tehty. Lisäksi haaste tulee jakaa eteenpäin kolmelle blogille."

Sain joskus aikoinaan enon vaimolta peilipöydän. 
 
 Jossain vaiheessa sain sitten idean, että sen voisi tuunata vähän kauniimmaksi. Aikani asiaa mietittyäni, ryhdyin tuumasta toimeen, ja tältä peilipöytä näyttää nyt:
 
Kummasti se valkoinen väri muuttaa tavaroita aivan toisenlaiseksi! :) Lähinnä koristehan tämä tällä hetkellä on, kun ei juuri tule peilailtua ;) Mutta kivasti se passaa tuonne meidän tumman violettiin makkariin!! :)

Haasteen laitan eteenpäin seuraaville:




Ja taas ollaan torstaissa.. Viikonloppu lähenee!!! Viikonloppuna ohjelmassa ainakin yhden pikkuneidin synttärit <3



Ihanaa ystävänpäiväniltaa kaikille!


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tunnustus

Sain Marsalta tunnustuksen! KIITOS!!!






Tunnustuksen säännöt ovat:
Minun pitää kertoa itsestäni kahdeksan paljastavaa asiaa ja jakaa tunnustus
eteenpäin kahdeksalle  blogin pitäjälle, joille kerron asiasta ja heidän tulee
kopioida tuo kuvasymboli.

Ja ne paljastavat asiat:
Olen onneton piirtäjä, vaikka tykkäänkin askarrella yms.. 
Tykkäsin koulussa matikasta, vaikka en sitä kavereille ikinä kehdannut myöntää.
En ole käynyt Ruotsia pidemmällä ulkomaan matkalla.
Tykkään hulluna telkkarin sairaalasarjoista.
Minulla on lähes aina Facebook auki.
Olen liian hyvä keksimään tekosyitä.
Tykkään nukahtaa päikkäreille, mutta inhoan herätä niiltä.
RRRRRakastan salaatteja, voisin elää pelkästään salaateilla, mutta olen hävettävän laiska tekemään niitä.. Se pilkkominen on vaan niin raskasta ;)

Ja sitten ne blogit, joille tämän laitan eteenpäin:
Harakan Aarteet 
Tekemisen Iloa
Tee Se Itse -Siskot
Virkkuuskoukku
Pagisen mitä pagisen
Anne-Marin tekeleet
Kuunliljapiha




 

tiistai 12. helmikuuta 2013

Arvontaonnea ja kevättä

Arvontaonni suosi minua tässä jonkin aika sitten (taas)! Poppanan Virkkuuskoukku -blogissa oli arvonta ja MINÄ sain upeat patalaput!!! Ne ovat oikeasti todella upeat ja söpön kortinkin sain paketin mukana!

Pitäisi itselläkin järjestää joku arvonta tässä lähitulevaisuudessa, kun ne on aina niin mukavan jännittäviä.. :)


Ja hieman kevättä laitoin jo meidänkin kotiin.. Viime viikolla siivotessa mietin, että laitanko tuon jouluksi ostamani vadin jo pois (ei siinä siis enää joulukoristeita ollu, pelkkä vati vain), mutta en halunnut sitä kaapin kätköihin piilottaa, joten laitoin sitten kukkakedon siihen päälle!! Ja koska vielä on pimeitä iltoja laitoin myös vähän valoja sekaan.. Ne ei kyllä kuvassa näy, kun salaman kanssa on kuvattu... Mutta tässä on yhdet minun lempparikukista, gerbera ja auringonkukka!

Pojilla oli eilen mukava päivä, kun Ukki ja Eno tulivat "lapsenlikoiksi"! Minulla oli siis eilen se ensimmäinen työhaastattelu! Huh, kylläpäs ne kysymykset siellä on aina niin vaikeita! No, mutta valmistautumiseen nähden ihan kivasti meni, ja maanantaina kuulee, miten kävi! Ja vaikkei nyt paikkaa saiskaan, niin olihan tämä hyvä harjoitus sitä tulevaa haastattelua varten! :) 


Kiitokset kaikille teille, jotka käytte blogiani lukemassa! Ja erityiskiitos heille, jotka jaksavat myös kommentoida!!! Pari uutta lukijaakin on liittynyt joukkoon mukaan! Kiitos!!!!!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Laskiaispullia

Launtai-iltana Pojan kanssa leipastiin laskiaiseksi pullia. Sunnuntaina sitten laskettiin pihalla mäkeä ja paistettiin makkarat! Ja tietty meillä oli mäenlaskukilpailu, että kuka laskee pisimmälle.. Tultiin siihen tulokseen että Äiti, Isi ja Poika laskivat kaikki yhtä pitkälle.. Poika tosin käytti hieman arveluttavia keinoja päästäkseen yhtä pitkälle kuin Äiti ja Isi :) Mutta eihän sitä raskinu diskatakaan kisasta :) Ja meidän vauvakin pääsi ekaa kertaa pulkan kyytiin ja mäkeen! Näytti Vauva tykkäävän!!



 Pojan leipomat Triceratops- ja Tyrannosaurus Rex-pullat :D

 
Ja ne "normipullat"! :)


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!!!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kortti-inspiraatio

JOTAIN oli PAKKO saada tehtyä!! Ja mieluiten nopeasti valmistuvaa! Liian pitkä tauko, ettei ole saanut MITÄÄN tehtyä!! Siispä korttitehdas käyntiin!! 

Uusimmassa Taika-lehdessä oli hienoja juttuja tehty ohkasista paperisuikaleista!! Joskus aikoinaan olen tehnytkin joulukortteja samalla tekniikalla, mutta nyt innostus iski ystävänpäiväkorttien suhteen! Eihän nämä minun räpellykset ole mitään verrattuna niihin Taika-lehdessä olleisiin, mutta ovatpa ainakin minun tekemän näköisiä!


Yksi tästä joukosta puuttuu, koska yksi ystävistäni lukee tätä blogia... Joten sitä yllätystä ei passaa tietenkään passaa liian aikasten paljastaa!! (ja ystävälle tiedoksi, sinun kortti on ihan erityylinen, jotta jännitys säilyy)

Ja kuten monesti ennenkin, näihin korttien näpertelyyn jää koukkuun.. Ja kun merkkipäiviä on tulossa, niin mikäpäs estäis... Seuraavaksi sitten synttärikortteja!


Yksi minun Isälle, yksi Ihanalle Ystävälle ja yksi Tätin Pikku Prinsessalle (veljen tytölle siis)! Jokainen aavistelkoot itse, mikä kortti kellekin kuuluu ;) 

No eihän se tietenkään tähän loppunut.. Yksi vielä.. Kohtapuoliin odotellaan syntyväksi Pientä Prinssiä! 



Heti on parempi olo, kun on saanut tätä "luomisen tuskaa" paranneltua!!! Ja kun pengoin tuota minun "kortintekovarastoa" siellä olisi vielä tarvikkeita ainakin vauvojen ja pienten lasten kortteihin, ja hääpareille (vink vink, parille ystävälle)!! Mutta ne kortit valmistukoot sitten kun on "varmaa" tietoa kyseisistä tapahtumista!!! :) Kohtahan sitä saa alkaa suunnittelemaan jo äitienpäiväkortteja!! Pääsiäiskortteja minulla ei ole tapana lähtetää, vaikka siinä Taika-lehdessä niihinkin oli kivoja malleja!!


************

Kävin muuten maanantaina myös työmaalla!! Kävin työvuoroja suunnittelemassa!! Ja koska minun työsopimus on kesän alkuun, ja tämän minun työsopparin jatko nykyisissä tehtävissä on aika epävarmaa, osastonhoitaja vinkkasi parista paikasta, jotka oli haussa "talon sisäisesti".. Niissä oli vaan hakuaika päättymässä aika pian.. 

Siispä maanantaina ennen mummolaan lähtöä väsäsin pikahakemukset, koska talon ylihoitaja oli joskus aikoinaan jonkun työnhakijan kohdalla sanonut "eihän tämä ole hakenut koskaan muita paikkoja, ei siis ole ilmennyt tarvittavaa mielenkiintoa.." Eli ei jää ainakaan mahdollisuudet töiden jatkumiseen siitä kiinni enkö olisi ollut kiinnostunut.. Ajattelin kyllä, että niin pikaiset hakemukset ei mene "seulan läpi", mutta ompahan haettu kuitenkin... No, tänään sitten sain KAKSI puhelua, ja minulla on tiedossa KAKSI työhaastattelua!! :) 

Viihdyn kyllä nykyisissä työtehtävissä, mutta joku viisas kollega on joskus aikoinaan sanonut, että nuorena kannattaa kokeilla useampaa juttua, ettei "jämähdä" yhteen ja samaan paikkaan!! Siispä ei muuta kuin kokeilemaan kuinka tytön käy!!! :)  

JA HUIIIIIIIII, mun äippäloma on todella jonkin ajan päästä loppumassa, kun pitää näitä työjuttujakin jo pohtia!!! MIHIN se aika menee??? :)


Kiitokset taas teille lukijoille!!!! 

Viikon kuulumiset

Taas on ollut hieman blogitaukoa... Se viime perjantainen tyttöjen ilta on kertakaikkiaan mahtava!!! Ruoka, juoma ja seura oli kyllä erinomaista. Ja olipa ihan hassua, kun sai nukkua hilhaisuudessa!! Aamullakin kun heräs, ei kuulunut mitään kolinoita, kitinöitä, huutoja.. Olipa se mahtavaa!!!

Miehellä alkoi talviloma, joten maanantaina sitten suunnattiinkin Mummoloimaan! Nämä kuvatukset ovat sieltä suunnalta! 

Minä uskaltauduin jopa käymään luistelemassa monen vuoden tauon jälkeen!! Enkä edes kaatunut.. Joskus silloin aikoinaan meillä oli aina koulun kentällä kovat pelit kylän lasten ja "ukkojen" kanssa!! Voi niitä aikoja... :)



 
Nämä ylläolevat kuvat on otettu Mummolan lähellä olevalta lammelta ja matkalta sinne!! Oispa jo kesä, niin pääsis poikien kanssa tuonne räpiköimään ja saunomaan rantasaunaan!!!

Keskiviikkona kotiuduttiin Mummolasta ja eilen sitten käytiin reissu Haaparannassa ja Kemissä. Haaparannassa ohjelmassa oli luonnollisestikin IKEA :) Yllättävän vähän saatiin rahaa sinne tuhlattua.. Varmaan tuo Poikien ja Miehen läsnäolo hidasti sitä kovinta shoppailuintoa! 

Ja Kemissä tietysti käytiin Lumilinnassa. Ennakkoon oli tiedossa, että linnassa on fantasiamaailma teemana, ja piti olla peikkoja, lohikäärmeita ja keijuja.. Eli aivan kuin meidän Pojalle tehty... Jotenkin oli kuitenkin pettymys, vaikka kaikki veistokset oli todella upeita.. Mutta eihän tuo meidän villikko mitään patsaita kauaa katsele.. Minä jotenkin ajattelin, että niitä peikkoja ja muita hiippailee siellä linnassa, mutta ei.. ihan olivat jäätyneet paikoilleen.. No oli siellä muutama mahtava mäki, joista Poika innoissaan laski!!! Pienestä pettymyksestä huolimatta oli kuitenkin mukava reissu!! Nyt sitten vietellään tämä Miehen loppuloma rauhallisissa merkeissä kotona (siivoten ;) ) Ja sanomattakin lienee selvä, että en ole saanut mitään käsillä tehtävää aikaiseksi!! :)

Tämä oli minun suosikki linnan patsaista

Elikkäs teidän toistenkin blogit on nyt jäänyt kyllä lukematta, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta minä kyllä lueskelen ne läpi, kunhan tässä ehdin :) :)


Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!!!